keskiviikko 18. joulukuuta 2013

19. joulukuuta: Vähän erilaiset lumihiutaleet



Lumihiutaleita on lähes jokainen joskus askarrellut.
Mitäpä jos tehdäänkin tällä kertaa vähän uudella tavalla? Nämä hiutaleet on kevyesti kovetettu. Hellästi kohdeltuna ne säilyvät vaikka vuodesta toiseen.

Siispä, kun ilta pimenee ja lapset käyvät nukkumaan, 
sytytä kynttilä ja nauti askartelusta kerrankin
itse. Toki näitä saa tehdä lastenkin kanssa, 
mutta ohjeet eivät sovi lasten yksin toteutettavaksi.






Lumihiutaleet ovat ihan nätit ikkunassa, mutta koska meidän kotimökissämme  ikkunatilaa on aika rajatusti, en halua näin pimeänä vuodenaikana peittää sitä millään. Nämä hiutaleet voikin helposti ripustaa ohuella langalla tai siimalla kotia koristamaan. 

Minä ripustin keittiön kattoon isohkon luonnosta löytämäni
oksan. Oksaan kiinnitin hiutaleita ja kristalleja. Jos haluat hiutaleet ikkunalle, ne voi ripustaa nuppineulalla ikkunan yläpuolella olevaan verhoon tai vaikka suoraan seinään, 
jos pienet neulanreiät seinässä 
eivät aiheuta perheenäidille kriisiä ;)

Mitä ohuempi paperi on, sitä monimutkaisemmat kuviot voit siihen leikata, mutta näiden hiutaleiden tekemiseen suosittelen kopiopaperia. Leikkauskuvioihin löytyy ohjeita netistä. Oikeaa tapaa ei kuitenkaan ole olemassakaan, vain mielikuvitus on rajana.




Kun olet leikannut hiutaleet valmiiksi, voit kovettaa ne.
Kovettamiseen suosittelen soijavahaa, jota voi ostaa joistakin askartelutarvikeliikkeistä. Vanhat valkoiset kynttilänpätkätkin käyvät, mutta steariini sulaa korkeammassa lämpötilassa kuin soijavaha ja kuumenee polttavaksi. Siksi siihen ei parane työntää sormiaan, vaan pieniä pihtejä tai pinsettejä on hiutaleita kovetettaessa käytettävä. Soijavahan kanssa voit selvitä jopa ilman.

Sulata soijavaha kattilassa tai alumiinivuoassa(tarkista että vuoka on varmasti ehjä!) miedolla lämmöllä. Jos käytät kynttilämpätkiä, valitse sulattamiseen sellainen kattila jota et enää tarvitse ruuan valmistukseen. Soijavaha on vesiliukoista ja sen voi poistaa astiasta lämpimällä pesuvedellä. Muista vahtia sulamista koko ajan, ja huomioi syttymisvaara. Jos kuuma steariini syttyy, sitä ei missään tapauksessa saa sammuttaa vedellä, vaan tukahduttamalla. Kun vaha on sulanut, nosta se heti pois hellalta. Jos käytät soijavahaa, voit halutessasi lisätä sen sekaan eteeristä öljyä tuomaan tuoksuvaa tunnelmaa kotiin. Ja sitten vain dippaamaan!

Kasta hiutaleet sulaan vahaan ja laita leininpaperin päälle kovettumaan. Tee tämä vielä uudelleen. Kun hiutaleet ovat kovettuneet, kiinnitä niihin ripustuslanka. Jos tykkäät kimalluksesta, ripottele hiutaleen pintaan hieman hilettä ennen kuin vaha paperin pinnassa kovettuu.




Tämä jouluinen vinkki on osa 
Astubutiikkiin.fi-sivuston joulukalenteria.




2 kommenttia:

  1. Tätä täytyy kyllä kokeilla. Teidän talo näyttää niin ihanan jouluiselta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilitkos?

      Niin näyttää, tuossa vaiheessa se oli tosin vain pelkästään ulkopuolelta katsoen totta :) Jouluksi onneksi tunnelma hiipi sisäänkin.

      Poista

Ilahdun jokaisesta komentista :)