perjantai 14. joulukuuta 2012

Aarrearkku-kortit

 
 
Sähköpostien aikakaudella on aivan ihanaa saada oikeaa postia. Ja vieläpä sellaista jolla on jotain sanottavaa. Kun täytin syksyllä 30 vuotta, pyysin kaikkein rakkaimmiltani lahjaksi oikeaa kirjettä. Noh, en saanut kovin montaa, mutta ne mitä sain, säilytän varmasti aarteinani.
 
Monen mielestä on nykyään vaikea tarttua kynään ja kirjoittaa  lyhyttäkään viestiä, vaikka aika moni on meistä ainakin lapsena kirjoittanut aivan innoissaan kirjekavereilleen tai muillekin tutuilleen. Sellaisille on Minttumaassa nyt tarjolla toinen vaihtoehto, aarrearkku-kortti jolla on pienestä koostaan huolimatta paljon sanottavaa. Kun sinulle tärkeä henkilö avaa aarrearkku-kortin, hän näkee aarteen - itsensä. Kortin sisällä on pieni särkymätön peili.
 
Tarjosin Leineperin joulutorilla ihmisille mahdollisuutta kurkistaa arkun sisällä olevaa aarretta. Jotkut arastelivat eivätkä tohtineet kurkistaa. Toisten uteliaisuus voitti ja he ottivat arkun käteensä. Avaaminen sai aikaan monta ihastunutta huudahdusta ja hihkaisua. Toivon että korttien saajat voisivat aina muistaa että he ovat tärkeitä ja ihania. Siksi aarrearkku-kortteja juuri annetaankin.
 
 Näitä on saatavilla tällä hetkellä Minttumaan Punomo-kaupasta tai nettisivujen kautta tilaamalla. Värit vaihtelevat(toiveita voi esittää) ja hinta on 4,50/kpl 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jokaisesta komentista :)