lauantai 22. helmikuuta 2014

Ihan helmi juttu!



Nyt saan kertoa jotakin mukavaa. Koruja tehdessäni olen usein miettinyt mistä käyttämäni helmet mahtavat olla peräisin, sillä valtaosa helmistä tuodaan Suomeen tosi kaukaa. Mutta en ole edes tullut ajatelleeksi että helmiä voisi saada täältä kotimaasta. En ollut aikaisemmin kuullut että kukaan niitä tekisi, ainakaan myyntiin asti. Kunnes tänä vuonna tammikuussa tutustuin Suomen Käsityöyrittäjien kehittämispäivässä suomalaiseen helmentekijään, vieläpä täällä ihan lähellä asuvaan. Piaeliina on yhden naisen käsityöyritys Sastamalan Mouhijärveltä.

Valmiita helmiä

Pian taitavissa käsissä syntyy uskomattoman hienoja helmiä lasista.  Näitä helmiä kutsutaan lamppuhelmiksi.  Ne valmistetaan yksitellen, sulattamalla lasia polttimen liekissä. Käyttämällä apuvälineinään mm. erilaisia piikkejä, pinsettejä ja grafiittilastaa, Pia loihtii helmen sisään ja pintaan eri värisistä laseista toinen toistaan hienompia kuvioita.

Lasitankoja odottamassa pääsyä ihaniksi helmiksi :)

Tätä taitavaa naista työssään pääsin tyttöni kanssa katsomaan jonkin aikaa sitten. Ja ei voi muuta sanoa, kuin että oli todella odotettu ja mielenkiintoinen reissu.

Näitä helmiä ostaessa ei tarvitse miettiä mistä ne ovat peräisin. Pia osasi kertoa myös lasien alkuperän. 




Kun helmi on muotoiltu valmiiksi, se laitetaan vielä jäähtymään 500 asteiseen uuniin, kerrotaan Piaeliinan nettisivulla. Oikeassa lämpötilassa tehty jäähdytys poistaa lasin pintajännityksen tehden helmestä käyttöä kestävän. Lasihelmi ei siis heti räsähdä rikki vaikka vähän kolahtaisikin korun valmistuksen tai käytön aikana. 




Työnsä lomassa Pia kertoi monenlaisia asioita jotka täytyy osata ottaa huomioon helmien valmistuksessa. Eniten ihmettelin etukäteen sitä, miten helmen sisään on edes mahdollista tehdä kuvioita. Näköjään se kuitenkin on mahdollista, ainakin sille joka osaa :)



 
Tästä eteenpäin näette siis Minttumaan koruissa myös suomalaisia helmiä. Jo ostamani ulkomaiset helmet käytän kyllä loppuun, mutta ennen kuin ostan uusia, mietin taatusti pariinkin kertaan sopisiko tarkoitukseen paremmin kotimainen ja taatusti laadukas helmi.





Suurkiitos Pia, kun saimme tutustua työpajasi ja seurata taitavasti tekemääsi käsityötä. Mukanani ollut tyttäreni oli reissusta myös kovin mielissään.

Koska nämä kännykkäkuvat eivät anna ihan oikeaa kuvaa näistä ihanuuksista, niihin kannattaa tutustua vielä vähän lisää. Se onnistuu esimerkiksi tässä linkissä tai Piaeliinan facebook-sivulla. Piaeliinan helmiä voi ostaa myös setteinä joista voi itse valmistaa koruja. 

P.S. Kaikesta hehkutuksestani huolimatta tämä ei ole maksettu mainos. Olen vain tosi innoissani siitä että helmiäkin voi nyt ostaa ihan läheltä :) 


6 kommenttia:

  1. Lasihelmien teko on kyllä taidetta :) Hienoa tuo lähituotannon hyödyntäminen ja suomalainen työ kaiken kaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta. On kyllä kaikin tavoin hyvä asia jos voi ostaa tarvitsemansa mahdolisimman läheltä :)

      Poista
  2. Olipa mukava juttu kerrassaan. Olen aina ihmetellyt että mistä ne helmet tulee :) viisastuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ennen tiennyt. Oli mukavaa viisastua tässä asiassa :)

      Poista
  3. Ai, kuinka kivan jutun olit mun helmistäni kirjoitanut. Kiitos!

    VastaaPoista

Ilahdun jokaisesta komentista :)