lauantai 2. helmikuuta 2013

Näkymättömyyspulveria!



Kuka muistaa Vinskin? Vinski oli se pieni poika joka seikkaili 1950-luvun Suomessa, pikkuisessa kaupungissa. Vinski sai apteekkarilta ihmeellistä pulveria jonka avulla hänestä tuli näkymätön. Näkymättömänä Vinski teki toki kepposiakin ja tutustui joihinkin aikuisten kummallisuuksiin, mutta pystyi myös auttamaan ihmisiä, tekemään monenlaista hyvää. Vinskin loi kirjailija Aapeli, eli Simo Puupponen.

Vinskin tarina ihastutti minua lapsena aivan valtavasti. Eikä tämä tunne ole mihinkään hävinnyt. Kukapa ei olisi joskus toivonut voivansa muuttua näkymättömäksi :)

Vinski muuttui näkymättömäksi sanoessaan taikasanat "päin seiniä" . Lapsena yritin sitä monta kertaa. Ei onnistunut. Mutta eipä minulla ollut tuota näkymättömyyspulveriakaan. Nyt arvelen, eikä arvaukseni voi mennä ihan päin seiniä, että hyvän tekeminen kannattaa silti aina. Siitä muistuttamaan olen tehnyt näkymättömyyspulveri-riipuksia. Nämä on tehty aivan pikkuisista kierrätyslasipulloista. Riipukset ripustin hopeoituihin ketjuihin. Myös ripustukseen käytetty korumetallinlanka on hopeoitua.

Nyt aikuisena minua viehättää kovasti toinen, samantapainen juttu. Hyvän tekeminen salassa. En tiedä mitä se olisi suomeksi, mutta englanniksi sitä kutsutaan termillä RAK tai RAOK (Random Act of Kindness) ja sitä harrastava tekee kivoja pieniä tai isoja juttuja tuottaakseen muille iloa, mutta yleensä pysyttelee itse tuntemattomana. Hyvä esimerkki voisi olla vaikka se että maksaa kahvilassa seuraavankin asiakkaan kahvin tai jättää mukavia kannustavia viestejä jonkun löydettäväksi, vaikkapa bussiin, edessä olevan penkin selkänojaan. "Olet kiva. Hauskaa päivää!" piristäisi kummasti kiireistä. Tässä linkissä parin vuoden takainen blogikirjoitus aiheesta Uusi musta-blogissa.    Ja tässä toisessa linkissä vinkkejä (englanniksi).



1 kommentti:

  1. Hei Minttu! Blogissani on sinulle New Blog Love tunnustus. :)

    http://lauranvirkkaus.blogspot.se/2013/02/new-blog-love-tunnustus.html

    VastaaPoista

Ilahdun jokaisesta komentista :)