torstai 24. tammikuuta 2013

Omanlainen rukouskoru

 Minulta on aina toisinaan kyselty tekisinkö tilauksesta rukoushelmet. Tiedättehän, ne sellaiset monelle niin tutut ja rakkaat, joissa jokaisella jokaisella helmellä on oma merkityksensä. Helmet itsessäänkin voivat monelle olla hiljainen huokaus ylöspäin silloin kun omia sanoja ei löydy.

Lisäsin tänään nettikauppaan tällaiset, hieman alkuperäisestä ajatuksesta persoonallisemmat ja enemmän korumaiset. Muuten helmien merkitykset ovat samat, mutta lisäsin vielä yhden värin, vihreän, joka symboloi kasvua ja uusia alkuja tai jolle voi antaa ihan oman, itselleen tärkeän merkityksen. Ne tavalliset rukoushelmet laitetaan ranteeseen mutta tämä on kaulakoru.




Tässä korussa helmet ovat aitoja värjäämättömiä kivihelmiä, joita puolijalokiviksikin kutsutaan. Niiden rinnalla hohtaa hempeää valkoistaan muutama makeanvedenhelmi ja kaksi fasettihiottua kristallihelmeä. Pikkuruiset välihelmet ovat hopeanvärisiä metallihelmiä. Itse koru on tehty nikkelittömään korumetalliseen kieppiin, joka asettuu monen kokoiseen kaulan sopivasti ilman erityistä kiinnityssyteemiä. Koru siis voidaan tosi helposti ja nopeasti pukea sekä ottaa pois ilman hankalaa näpräämistä lukon kanssa.

Koru on lyhyt, mutta niin keveä, ettei se tunnu kaulalla ahdistavalta vaikka sen kantaja ei olisikaan tottunut lyhyisiin koruihin. 

Helmet ovat: amber jade(kelt.), topaasi(vaal.rusk.), fasettihiottu kristalli(kirkas), hematiitti(kiiltävä musta), punainen jasper, lapis lazuli(sininen), fossiiliakaatti(litteä), sammalakaatti(vihertävä) ja makeanveden helmi.





Perinteisistä rukoushelmistä ja helmien merkityksistä voit lukea lisätietoa mm.osoitteessa www.rukoushelmet.net
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jokaisesta komentista :)